torstai 31. tammikuuta 2013

Villaiset vaippahousut x 2

Meidän sukuun on tullut uusi vauva - söpö pieni poikavaaveli. Ja sehän tarkoittaa tietysti sitä, että silloin pitää heti tarttua puikkoihin... Yhden illan tuotoksena syntyivät nämä villaiset vaippahousut:


Lankana on käytetty Novitan huopasta, josta vaippahousuihin ja niiden ominaisuuksiin paremmin vihkiytyneillä oli sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Lankavarastoistani pitäisi löytyä myös hahtuvaa, mutta enhän minä ehtinyt innostuksissani ryhtyä etsimään, kun huopasta oli ihan käden ulottuvilla. Näistä tuli kyllä ihanat!! Toivottavasti ovat myös ominaisuuksiltaan hyvät uudelle vauvalle. Ohje löytyi Atziinan blogista.

Tästä innostuneena oli ihan pakko vielä kutaista toisetkin villahousut, ja seuraavan illan tulos oli tällainen:


Lankana edelleen Novitan huopanen, mutta nyt ohje löytyi Ottobre Desingilta. Näistä pöksyistä tuli hiukan pienemmät kuin ensimmäisistä, mutta sehän on vain hyvä, nämä ovat varmaan juuri nyt hyvät (toivottavasti eivät huovu liikaa...) ja ensiksi tehdyissä on sitten vähän kasvunvaraa. Nyt ei muuta kuin villahousut pakettiin ja postiin...

tiistai 29. tammikuuta 2013

Magnoliahaaste #128

Magnoliahaasteessa oli tällä kertaa haasteena telinekortti. Tämä oli minulle oikeasti haaste, sillä en ole aikaisemmin tehnyt yhtään telinekorttia. Lisäksi tarvitsin vauvakorttia uudelle pienelle poikavauvalle, joten tässä kortissa yhdistyy siis haaste ja tarve. Ajatuksena oli tehdä aika hillitty ja suhteellisen yksinkertainen (ja tietysti vaaleansininen...) kortti. Tässä tulos yksityiskohtineen:



Kortti koostuu seuraavista osasista:
  • Magnolian supersöpö vauvatöppös -leima, joka väritetty pro markereilla
  • pyöreä 'pienelle prinssille' leimasin; pyöreä leimaus leikattu spellbindersin stanssilla
  • sydän- ja jalanjälkinauhaa
  • paperi leikattu parilla erilaisella Martha Stewardin kuvio- ja kulmaleikkurilla
  • kimalleliimaa ja muutama strassi kimallukseen







keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Onnittelukortti

Vaihteeksi kortteilua tarpeeseen: tarvitsin onnittelukortin 50 -vuotiaalle. Tähän sopi mielestäni loistavasti Art Impressionsien Golden Oldies -leimakuva, jossa täräytetään ilmoille onnitteluserenadi. Pidän näistä Art Impessionsien leimoista, niissä on ideaa ja paljon kivoja yksityiskohtia - tosin leimaaminen ja tarkan leimakuvan saaminen paperille on joskus hiukan haastavaa.



Korttiin on käytetty leimakuvan lisäksi washi-teippiä (nuottiviivasto nuotteineen) ja ääriviivatarra-kirjaimia.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tuubihuivi talvipakkasiin



Tämä tuubihuivi on ollut piiiitkään tekeillä; tämän ohella on valmistunut vino pino sukkia ja lapasia ja keskeneräinen huivi melkein unohtuikin korin pohjalle.... Onneksi kuitenkin löytyi ja valmistui, sillä tästä tuli tosi kiva! Lankana on käytetty Novitan Säde -lankaa, jossa on pieniä paljetteja - hmmm, luxusta. Malli löytyi Novitan neulomosta; mallikerta on helppo ja mukava 5 silmukan ja 4 kerroksen mallikerta. Ja mikä parasta; huivi pääsi heti käyttöön valmistuttuaan!



lauantai 12. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, Uudet lapaset...

Uuden vuoden pakkassäille valmistuivat Novitan raitaseiskaveikasta virkatut lapaset. Alunperin näiden piti ehtiä joululahjapakettiin, mutta toisin kävi.




Näitä virkattuja lapasia on tullut tehtyä viime aikoina aika monet parit, virkkaaminen on vaan niiiiin kivaa puuhaa. Ja juuri tämä raitaväritys on mielestäni tosi herkullinen... Näissä lapasissa olisi riittänyt pelkkä kohopylväsvirkkaus, koska raidoitus tuo elävyyttä, nyt lapasen selkäpuolella on joka kolmallenna kierroksella virkattu aina kaksi kohopylvästä ristiin.